KESÄKUUN NETTIKOLUMNI

Elämässä on oltava sopivassa suhteessa pysyvyyttä ja muutosta. Yksi osa muutosta on asioista luopuminen. Toisille luopuminen on vaikeaa, toisille helpompaa. Kolumnistin on tullut aika luopua muutamasta asiasta dartsin sisällä. Ei tietenkään koko lajista. Vain jokusesta erillisestä asiasta.

Kymmenen hienoa maajoukkuevuotta

Itselleni suurin luopuminen on maajoukkuejohtajuus. Keväällä 2004 se alkoi Islannin Nordic Cupista ja keväällä 2014 se päättyi – Islannin Nordic Cuppiin. Kuusi Nordic Cuppia, viisi World Cuppia, viisi Eurooppa Cuppia, lukuisia maaotteluita sekä kaupan päälle useampi Winmau-matka. Kaiken kaikkiaan 45 pelaajaa on edustanut maatamme minun valitsemanani. Joillain on vain yksi maaottelu esim. Ruotsia tai Unkaria vastaan, mutta joillain on toistakymmentä edustusta. Useimmin olen valinnut Komulan – 14 kertaa ja Salmisen – 13 kertaa. Luottopelaajia molemmat.

Kymmenen vuoden ajalta löytyy hienoja hurmion hetkiä ja toki myös karvaita pettymyksiä. Hienoin muisto liittyy ensimmäiseen World Cuppiin ja joukkuefinaaliin, missä Uffe ratkaisi sarjavoiton ratkaisevassa jatkoerässä hienolla 120 poikkaisulla (Tony Davidilla 60 alla). Uffe onkin aikani ykköstykki kun joukkuepelaamisesta puhutaan. Olen jo pitkään sanonut, että jos saisin vapaasti valita nelimiehisjoukkueen 501/17 pelimuotoon kaikista maailman pelaajista, olisi Taylorin, Lewisin ja Gerwenin kaverina Ceder. Ok, tämän kevään liigafinaali meni vähän penkin alle, mutta poikkeus vahvistaa säännön.

Ja kun kehumaan ruvettiin, niin muistetaan nyt hyviä paripelaajiakin. Kyllähän joku Niskalan Asko on aikamoinen luonnonoikku, joka oikeasti parantaa peliään kun saa jonkun kivireen rinnalleen. Sanoisinkin, että Asko olisi ehkä paras paripelaaja ikinä, ellei Marko Kantele olisi mukana. Onhan se aika hämmästyttävää, että kun parikaverit vaihtuvat Cederistä Komulaan ja Niskalasta Viljaseen niin tulee EC finaalipaikkaa, tulee WC finaalipaikkaa, tulee NC finaalipaikkaa jne. Jokin hämmästyttävä taito Makella on ja siitä osoituksena kourallinen parimitaleita maajoukkuepeleistä. Make on kaiken kaikkiaan ollut usein tärkein palanen joukkueessa ja juuri siksi olikin hienoa, että hän pärjäsi hienosti myös viimeisellä keikalla. Itse asiassa Make taisi heittää maajoukkuejohtajaurani ensimmäisen ja viimeisen tikan (suomalaisista) ja molemmat Islannissa!

Entäs ne pettymykset sitten? Pikku harmituksia tulee tappioiden muodossa joka pelimuodossa lähes kisassa kuin kisassa. Se on normaalia elämää. Suurin harmitus oli vuoden 2008 EC Tanskassa, missä kokonaisvoitto oli todella lähellä. Ensin harmitti joukkuetappio Tanskalle (joka voitti koko roskan, perr…) sekä pari turhaa sigelitappiota. Sitten oli parifinaalissa vielä paikat voittaa koko touhu, mutta Englanti oli parempi. Mainittakoon, että Adams heitti 76 poikki 20,32,24 kun Makella olisi ollut 54 alla. Silloin olisi pitänyt kokonaisvoitto ottaa.

Entäs naiset? Kun Nordic Cupin voitto on ollut ”another day in office” aina vuorokertoina niin kyllähän ainoa kunnon menestys oli Irlannissa Kirsin ja Lumin pelit, missä kokonaismitali jäi harmittavasti langan päähän sekä Kirsin ja Tarjan parimitali Charlottesta. Muutoin ovat kisat menneet kovin usein ainakin hiukan mollivoittoisesti.

Kaiken kaikkiaan erinomaisen hieno kymmenvuotiskausi on takana, mutta nyt on aika siirtyä pois tuolta pallilta. Suurin syy perustuu aforismiin ”aika aikaansa kutakin” eli kun tarpeeksi kauan tekee yhtä asiaa, tulee siitä rutiininomaista ja tuota rutiininomaisuutta en halua pelaajiin tartuttaa. Kyseessä on siis ennen kaikkea joukkueen etu. Toki myös oma ajankäyttö vaikuttaa. Homma on nyt annettu Kennethin käsiin. Annan vain yhden neuvon: Hae oma tapasi hoitaa homma ja pysy linjassasi, on se mikä tahansa.

Barneveld, Adams, Walton, Klaasen, Gulliver, Dobromyslova, Hedman

Lajin legendoja. Kaikkien edellä mainittujen pelejä olen lavalla kuuluttanut. Ja monen, monen muun. Laskeskelin mielessäni kuulutelleeni 16 Finnish Openissa, 37 erilaisessa SM-kisassa ja 15 Suomen Cupissa. Siihen päälle aika liuta ranking- ym. kisoja niin kyllähän sitä siitä tulee. Riittävästi, tarpeeksi ja jopa aivan liikaa.

Kieltämättä viimeisen parin vuoden aikana on tullut mietittyä, että ”kaitpa sitä muutenkin voisi aikansa viettää kuin seistä asennossa ja luetella numeroita mikrofoniin”. Suoraan sanottuna on tullut pieni kyllästyminen tuohon touhuun. Eli luopumisen perusteet ovat toiset kuin maajoukkuejohtajuudesta luopumisen perusteet; ajankohta sattuu vain olemaan kokolailla sama.

Harmittaa, ettei sitä yhdeksän tikan peliä tullut kuulutettua. Lähellä oli jokunen vuosi sitten Revontulessa kun Jarkko sai triplat kohdilleen, mutta D12 meni ohi. Kymppitikkaisia muistan kuuluttaneeni toistakymmentä. 170 pokseja on varmaan parikymmentä ja täysiä – no ei hajuakaan, mutta satoja.

Kolumnikin ”telakalle”

Tämä on 85. Tapsan nettikolumni näille sivuille päivitettynä. Tämänkin kolumnin aika on mennä ainakin jonkinlaiselle tauolle. En siis sano lopettavani näitä kirjoituksia, mutta joksikin aikaa saa nyt tämäkin homma jäädä. Palaan taas areenoille kun a) asiaa b) intoa c) aikaa on. Ehkä jouluna voisi jotain taas kirjoitella.

Kaikkea mahdollista ei kolumnisti tietenkään jätä eikä luovuta. Kilpailusihteerin töitä tehdään tulevallakin kaudella täpöllä ja yleiseen dartsvaikuttamiseen osallistutaan kuten ennenkin. Kisapaikoilla ei kolumnistia nyt vähään aikaan näy, mutta seuraavalla kaudella taas. Tulevalla kaudella kyseinen aika on varattu toisiin juttuihin. Vaasan kisassa elokuussa tietysti olen, mikäli naisten kutsukisa toteutuu. Nyt onkin naisilla näytön paikka: Jos kisa ei toteudu, voidaan mielestäni naisdarts unohtaa ainakin ns. huippujen osalta. Koko maailmasta.

Luopumisen tuska

Luopuminen ei ole helppoa, sen on itsekin huomannut. Kun kuulutin pääsiäisenä PDF Mastersin finaalia, tiesin, että tämä on tällä erää viimeinen kuulutuskerta. Kyllä siinä viimeisten legien aikana alkoivat erilaiset muistot monenlaisista lavapeleistä velloa mielessä. Ja kun Uffe oli ratkaisutikan tauluun niitannut, ei paljon pystynyt puheita pitämään; sen verran olivat tunteet pinnassa.

Sama homma kävi Islannissa. Kyllä viimeiseen palkintojenjakoon meni aika lailla tippa silmässä ja kun Peter Wahlsten vielä lopuksi piti ”muistopuheen” niin kyllähän siinä liikuttui. Mutta sitähän darts on. Suuria tunteita. Tätä kirjoittaessani katselin välillä Youtubesta noita lopettamisia: Selänne, Kurri, Hyypiä jne. Niihinkin tuli vähän eri perspektiiviä.

Analyyttisena ihmisenä haluan kuitenkin tarkastella väliotsikon mukaista teemaa vähän laajemmaltikin. Katsotaanpa vaikka pelaajia. Aika harva ”osaa” lopettaa. Moni yrittää tai luulee lopettavansa, mutta jatkavat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Peruspelaajalla (hyvällä tai keskinkertaisella) ei kuitenkaan ole lajin parissa paljoa muuta tehtävää kuin juurikin pelata. Meillä järjestävillä ja muutoin heiton tukena olevilla sen sijaan on paljon eri tehtäviä: Hallituksen luottamustehtävät, viestintä- ja julkaisutoiminta, kisojen veto ja tuomaritoiminta, pelaajien ja joukkueiden avustaminen, ulkomaiset yhteydet. Ja vielä lavatoiminnot päälle. Näistä tehtävistä voi – ja mielestäni pitääkin – aika ajoin luopua. Kierrätystä kuulutan. Kamoon.

Kuukauden topit ja flopit.

Kaikki on todella hienosti ja aurinko paistaa